Liesi ja Pursi valmistuvat
Lokakuussa
vuonna 1944 vanhainkoti nimeltä Liesi
päätettiin rakentaa omalle tontille Kauppapuistikko neloseen. Siihen tulisi
vanhainkodin lisäksi leipomo, sauna ja vuokrahuoneistoja.
Lopulta marraskuussa 1973 päästiin rakentamisessa siihen vaiheeseen, että juhlittiin Liesi-talon harjannostajaisia.
Talossa oli 42 huoneistoa ja pohjakerroksessa liike- ja toimistotiloja.
Liesi-talo valmistui lopulta vuonna 1974 ja Naisklubi muutti uudessa talossa sijaitsevaan kerhohuoneistoonsa saman vuoden lokakuussa.
PURSI
Naisklubilaiset olivat jo perustaneet kotitalouskoulun ja rakennuttaneet uuden Talouskoulun sekä ikääntyneille naisille Liesi-talon.
Nyt he olivat taas innokkaasti suunnittelemassa uutta taloa ikääntyneille naisille. Silloinen puheenjohtaja Eeva Kauppi kertoi kevätkokouksessa vuonna 1997, että kaupunki tarjosi tonttia vaihdettavaksi Palosaarelta. Hanke sai nimekseen Asunto-osakeyhtiö Vaasan Pursi.
Purren harjannostajaisjuhlia vietettiin Purren työmaalla perinteiden mukaan maaliskuussa 1999 nauttien hernesoppaa, voileipiä, olutta ja lopuksi vielä kahvit hyvän pullan kera.
Klubin silloinen puheenjohtaja totesi rakennushankkeen olleen osoitus naisten sosiaalisesta mielenlaadusta ja vanhusten aseman huomioimisesta.
Hän kertoi rakennuksen harjannostajaisten olevan merkkitapahtuma myös Vaasan Suomalaisen Naisklubin historiassa: olihan Liesi-talo Kauppapuistikolla valmistunut Naisten vuonna ja nyt valmistui Pursi Vanhusten vuonna.
Rakennus valmistui alkuperäisen suunnitelman mukaan toukokuussa 1999 ja suuri unelma toteutui. Purren talo kiinnosti kovasti ja hakemuksia tuli enemmän kuin, mitä voitiin ottaa vastaan.
Rakennus tunnetaan todellisena Naistentalona Vaasassa ja muuallakin. Naisklubille tulee koko ajan hakemuksia ja moni haluaa jäädä jonoon odottamaan pääsyä tähän taloon. Asukkaat ovat pitkäaikaisia ja viihtyvät, ja vielä tänäänkin Purressa on alkuperäisiä asukkaita.
Nykyään klubilaiset järjestävät ystävätoimintaa sekä Liesi- että Pursi-talon asukkaille kerran kuussa.