Sota muuttaa suunnitelmia

Lokakuussa 1939 päätettiin, että Naisklubin oli ryhdyttävä tehokkaaseen työhön yhteiskunnan hyväksi. Sotasairaaloiden ylilääkäreiltä kysyttiin, mitä tarvittaisiin. Niinpä ryhdyttiin päivä- ja iltaryhmissä tekemään saniteettitarvikkeita, kutomaan käsineitä ja sukkia sekä tekemään siirtolaisten ja reserviläisten pikkulapsille vaatteita erilaisista jäännöspaloista.

 

 Lokakuussa 1939 Naisklubilla kokoontui 46 henkeä eri naisyhdistyksistä: edustettuina olivat suomalainen ja ruotsalainen Lotta Svärd -yhdistys, suomalainen ja ruotsalainen Martta-yhdistys, Suomalainen ja Ruotsalainen Naisklubi sekä edustajat puolustusministeriöstä ja paikallisesta Suojeluskunnan majoitus- ja muonitusjaostosta. Kokoonkutsu oli tullut puolustusministerin aloitteesta.  Kokouksen tarkoituksena oli siirtää virastoja Helsingistä Vaasaan ja järjestää majoitusta ja muonitusta. Päätettiin valita toimikunta, johon kuului yksi jäsen jokaisesta yhdistyksestä.

     Vapaan huollon perustavaan kokoukseen Naisklubi lähetti edustajaksi Hilja Vestbergin ja varalle rouva Liisa Ahlbäckin. Helsinkiin oli jo perustettu Suomen Naisten vapaaehtoistyön valmennuskeskus. Ostettiin ompelukoneita ja tarvikkeita. Sukkia, käsineitä, vaatteita ja muita varusteita ommeltiin. Ylimääräisistä flanellikappaleista valmistettiin siirtolaisten ja reserviläisten lapsille vaatteita.  Töitä tehtiin Klubilla päivä- ja iltaryhmissä. Lehti-ilmoituksella hankittiin työvoimaa klubin ulkopuoleltakin. Siteitä, kääreliinoja ynnä muuta lähetettiin sairaaloihin 1684 kappaletta suoraan rintamalle ja Petsamon sekä Raudun Lotta Svärd yhdistyksille.  Petsamon Lotille lähetettiin 30 paria sukkia, 12 paria käsineitä ja Ranuan Lotille 29 paria sukkia sekä 12 paria käsineitä.

     Kun sota syttyi, Naisklubin toiminta lähes keskeytyi. Naisia lähti rintamalle avuksi. Niinpä johtokunnan jäsenistäkin kolme neitiä eli Eskelä, Frisk ja Sydänmetsä lähtivät rintamalle lotiksi. Kaikki voimat oli mobilisoitava yhteiskunnan palvelukseen. Tehtäviä oli monenlaisia: oli majoitettava ja muonitettava hallitusherroja ja eduskunnan jäseniä sekä sotilashenkilöitä. Sotilasruokalat ja -sairaalat, jääkärijuhlat ja erilaiset vastaanotot veivät kaiken ajan ja huomion. Useat Klubinkin jäsenet saivat omalle kohdalleen suuria suruja ja järkyttäviä kokemuksia.

     Talouskoulun rakennuksessa toimi Valtion bakteriologinen keskuslaboratorio. Muutamia kokouksia kuitenkin pidettiin. Yksi tärkeimmistä päätöksistä oli merkitä valtion puolustuslainaa. Liesi-talolle etsittiin tonttia, mutta rakennusasia jäi, kun sodan uhka ja sen velvoitukset astuivat etusijalle. Kerho-lehti ilmestyi 6.11.1939 ja sisälsi sodan uhasta johtuen vakavia ajatuksia. Seuraavan kerran lehti ilmestyi vasta 1.11.1943. Naisliiton vuosikokoukseen ja luentopäiville ei osallistuttu.

        Vuonna 1940 naisklubilaiset tekivät työtä Vapaassa huollossa ja Naisten työvelvollisuuskomiteassa. Siirtolaisten saapuessa paikkakunnalle monet vaasalaisyhdistykset olivat apuna. NMKY avusti majoittumisessa yhteisiin huoneistoihin, lotat auttoivat ruoka- muonitusasioissa, Mannerheimin Lastensuojeluliitto avusti lastenhoivassa ja Naisklubi kalustojen hankinnassa sekä vaatepuolen keräämisessä. Omaisia oli menetetty ja koteja tuhoutunut. Loppuvuodesta Naisklubi kuitenkin nousi taas jaloilleen ja lahjoitti 13 kangaspuut Kannakselta Isoonkyröön muuttaneelle Perkjärven kotiteollisuuskoululle. Samalla otettiin kummilapsia, joiden perheitä autettiin.

     Vaasa-lehdessä oli 1940-luvulla kirjoitus, jossa kerrottiin isättömiksi joutuneiden sotaorpojen tulevaisuuden turvaamisesta. Mannerheimin Lastensuojeluliiton alaosastot hoitivat sotaorpojen kummilapsiasiaa omilla paikkakunnillaan. Vaasan suomalainen osasto hankki kummit 28 lapselle, jotka talvisodassa jäivät huoltajaa vaille. Suomen Punaisen Ristin kehotuksesta kokoontuivat vaasalaisten naisjärjestöjen edustajat neuvottelemaan yhteisen kummilapsitoiminnan perustamisesta. Tehtäväksi tuli huolehtia Vaasan suomalaisen seurakunnan sotaorvoista. Tähän toimikuntaan valittiin edustajat Mannerheimin Lastensuojeluliitosta, Lotta Svärd -yhdistyksestä, Vaasan sosiaalidemokraattisesta naisyhdistyksestä, NNKY:stä, Vaasan Rintamamiesyhdistyksen naisosastosta, Vaasan Naisvoimistelijoista, Vaasan Martoista ja Naisten työvalmiusliiton Vaasan osastosta. Vaasan Suomalaisesta Naisklubista valittiin rouva Tyyne Pohjonen. Sotaorpojen määrä oli 17. Heidän huoltamisensa oli vaasalaisten tehtävänä. Viisi heistä oli jo saanut sotakummin mutta 12 oli vielä ilman kummia. Nämä 12 olivat iältään alle yksivuotiaista kymmenvuotiaisiin. Suurimmassa isättömäksi jääneessä perheessä oli viisi lasta.

 

 Toimintaa sodan jaloissa

 

Ohjelmalliset illanvietot herätettiin henkiin vuonna 1940, vaikka osanotto oli laimeaa surun ja vaikeuksien vuoksi. Enää ei ohjelmaa tehty itse vaan oli siirrytty ammattikuntiin. Näitä olivat muun muassa kansakoulun opettajat, pankkivirkailijat, virkamiesten rouvat, maisterit ja lehtorit, liikkeenharjoittajat, konttoristit, virkanaiset, "musiikkerien rouvat", Vapaan huollon rouvat ja johtajien rouvat sekä Laulukuoro, josta vastasi Tyyne Hase.

      Talouskoulussa oli enää vain yksi kurssi, koska opettajat joutuivat Maataloushallituksen määräämiin tehtäviin. Talouskoulussa pidettiin kursseja siirtolaisille. Heitä varten järjestettiin kesän alussa talous- ja kodinhoitokurssit, joista he olivat hyvin kiitollisia, koska he saivat kokoontua kuin kotiinsa konsanaan. Vaikka aineksista oli kova puute, Aune Juurisen johtama leipomo teki hyvää tulosta ja leipoi myös sotasairaalalle. Juurisen alaisina oli neljä leipojaa, kaksi myyjää ja asiatyttö. Kiinteistöstä huolehti edelleen rouva Hilma Vallinmäki, jolla riitti työtä, koska kiinteistöjä piti remontoida pommitusten aiheuttamien tuhojen vuoksi. Liesi-rahasto karttui hitaasti, koska Naisklubi käytti varojaan sodan tuhojen lievittämiseksi. Naisklubin kirjastosta annettiin kirjoja sotasairaalaan. Myöhemmin Naisklubin kirjoja lahjoitettiin myös Sotilaskodin kirjastolle.

       Naisklubin maanantai-illat olivat 1940-luvun alkupuolella "pelkkä kaivattu muisto", koska klubihuoneisto oli puolustusvoimien käytössä. Tästä syystä 25-vuotisjuhla jätettiin pitämättä. Klubi-iltoja järjestettiin satunnaisesti ravintoloissa. Ensimmäisessä illassa olikin varsin mielenkiintoinen esitelmä, jonka piti lehtori Tyyni Pöysti. Aiheena oli Naisen asema luonnonkansojen parissa. Oli siinä ihmettelemistä kuulijoilla ja keskusteluakin riitti. Musiikkia kuultiin koko illan iloksi, sillä klubilaiset soittivat ja lauloivat yksin ja yhdessä. Kakkuarpajaisten voiton vei kakun tekijä, joka ilmoitti, ettei ole tähän mennessä voittanut yksissäkään arpajaisissa. Naurua ja riemua riitti kaiken muun tohinan keskellä. Sovittiin myös, että ohjelmavuorossa oli aina maanantaisin kuusi henkilöä jokaisesta pöytäkunnasta koko alkaneen toimikauden. Jäseniä toivottiin lisää sillä ”Tupa on tilava ja pöydät pitkät”, kuten yksi klubilainen totesi.

 

 Klubin mustasta päiväkirjavihkosta löytyy merkintä 24.6.1940 käsin kirjoitettuna:

Itsenäinen Suomen kansa on taas tänään viettänyt ihanan juhannuksen rauhallisissa oloissa, joskin ankeammalla mielellä. Radion välityksellä on koko kansa viettänyt yhteistä juhannuspäivää, kuunnellen kauniita isänmaallisia lauluja, soittoa, lausuntaa ja innostavia puheita, joista arvokkain oli tasavallan presidentin Kyösti Kallion puhe.

 

 Kun seuraavan kerran kokoonnuttiin, voitiin tyytyväisinä todeta, että 40 henkilöä oli paikalla. Kuulijoita ilahduttivat ooppera Boccaccion sävelet, joita loihtivat ilmoille neidit Helena Vinkka ja Eva Avela. Filosofian maisteri Terttu Järvilehto vei kuulijat mielikuvituksen siivin kaukaiseen itään englantilaisen kirjailija Somerset Maughamin tekstien myötä. Liesi-taloa ei tietenkään saanut unohtaa, ja arpajaisvoittona oli tällä kertaa mehevä marjapiirakka, jolle löytyikin pian sopiva ”syöjätär”.

     Joulukuun 15. vuonna 1940 järjestettiin Vaasan marssi Vanhan Vaasan kierroksella. Pakkasta oli lähes 20 astetta ja osa ilmoittautuneista jäi kotiin. Vaasan torille kokoontui noin 1600 virallista osallistujaa ja paljon niitä, jotka lähtivät vain lenkille. Marssijoiden ikähaitari oli 15–80 vuoteen ja mukana oli sekä miehiä että naisia. Marssimassa oli silloisia vaasalaisia merkkihenkilöitä kuten kauppaneuvokset Tikanoja ja Eskola, maaherra Ahlbäck, varatuomari Halme ynnä muita. Naisosanottajien joukossa oli myös yksi Naisklubin jäsen, 68-vuotias Hanna Kivinen, joka pisteli miesten tahtia. Hän sai ajaksi 2 tuntia ja 35 minuuttia, mikä ikähyvityksenä putosi minuutin alle kahden tunnin.

     Lieden hyväksi tehtiin edelleen töitä ja kukkaisrahastoon saatiin lahjoituksia. 

 
< Toukokuu 2021 >
Ma Ti Ke To Pe La Su
26272829300102
03040506070809
10111213141516
17181920212223
24252627282930
31010203040506