Kerho-lehti perustetaan

Lehden oli määrä ilmestyä hyvin pian, siksi ensimmäisenä tavoitteena oli keksiä lehdelle nimi. Tarkoitus oli liikkua eri elämän alueilla, ja naisasian ajaminen olisi yksi pääaiheista. Yhteiskunnalliset asiat ja politiikka olisivat myös mukana, jos rahkeet riittäisivät.

Naisklubin naiset julkaisivat 3.2.1919 suomenkielisen lehden, jonka nimeksi tuli huutoäänestyksellä Kerho. Päätoimittajana toimi Hanna Kivinen ja aputoimittajina Emmi Haapanen ja Hildur Berggren. Kirjoittajat esiintyivät aluksi nimimerkillä. Lehteä tarjottiin jäsenille tilattavaksi ilmaiseksi. Sen oli tarkoitus ilmestyä jokaisen kuun ensimmäisenä ja kolmantena maanantaina, sisältörikkaana ja vaihtelevana. Käsiteltäviä asioita tulisivat olemaan kaikki asiat maan ja taivaan väliltä. Pontevasti julistettiin, että Kerhon aiheita olisivat yhteiskunnalliset kysymykset, politiikka ja päivän tapahtumat. "Tulemme tietysti innolla ajamaan naisasiaa, että saamme asemamme parannetuksi kaikilla aloilla ja pääsemme sorron yöstä." Lehteä mainostettiin valtiollis-, kunnallis-, kansallis-, kristillis-, siveellis-, taloudellis-, ihanteellis-, kaunokirjallis-, käytännöllis-, humoristis- ja vakavasisältöiseksi. Kuvitustakin luvattiin, jos mahdollisia kuvittajia löytyisi.

Kerhon ensimmäisessä numerossa oli nimimerkki Saaran kirjoittama runo:

 Viikon varrelta

 Viime maanantaina meidän Klubil oli juhla,

 jonka hetken kunniaksi jonkin rivin tuhlaan.
 Liittomme nyt alusta on vierinynnä vuosi
 ja antoi meille tyttösen, - voi lapsi raukka, rukka,

 kun verhoksesi muutei oo kuin paperinen kukka.

 Nyt kometia pystys on, joka esiliinat laittaa
 vaan eikö meidän esikoinen muiden lasten lailla
 liene paitaa, pinteleitä ja riepujakin vailla.
 Nurmio, tuo reipas tyttö, toi sen nähtäväksi
 ja sen jälkeen toista varmaan hakemahan läksi.
 Paljon oli kokoontunut katsomahan tätä
 heikkona kai pitävät kun kastamaan tul hätä.

 Viimein siitä selvittiin ja tultiin toiseen juttuun
ryhdyttihin yhteisvoimin naisten alaan tuttuun:
 Nyt miesten mies on vallattava konstilla jos millä
 niin kauvan, kun hän viipyy täällä äänen kuuluvilla.
 Ne tavalliset arkimiehet nähdään olan yli,
 vaan pitemmille, paremmille aukee koko syli.
 Ja riitingit ja rätingit siinä löivät yhteen,

 että alle panisimme pohjalaisen lyhteen
 ja päälle sanat simaiset ja kukat tuoksuvaiset
 jos nämäkään ei vielä sido, tuumi Klubin naiset
 niin vissimmäksi laitettihin silkkinyörit myötä
 ja käskettihin hyvin hoitaa alettua työtä.

 Sen Eskelä ja Martikainen huoleksensa saivat
 kunnia heille palkitsee kai monin kerroin vaivat.
 Minkähän lie mullistuksen tehnyt saajassansa
 joko hänet sitoi hyvin viritetty ansa,
 sen historian lehdillä me saamme nähdä kerran
 jos suomalaista kohtaan lämpö nous ees asteen verran.

 Kieli joka ihmisellä on samanlaista lihaa
 ja kuitenkin se aikaan saa niin hirvittävää vihaa.
 Meillä se on nostanut niin vimmapäisen tuiskun
 että Vaasan graniittinen kivijalka huiskuu.
 Myrskyn kautta maamme Isä tyyräs taitavasti
 yhdeksästä aamusella lähtöhetkeen asti.
 Kun meidän naiset ojensi sen ikiliiton oksan
 hän vastas siihen kielellä, jonka joka nainen hoksaa.

 Eskelän sydänrievussa taisi käydä kato
 ei kylmä siihen ottanut, sen jäyti lemmen mato.
 Hän miehen aikoi hurmata, vaan kävi vallan toisin
 jaa, jospa esimerkki meille ojennukses oisi!!
 Ei Saiman päälle huomaa kyllä ulkonaista vammaa
 vaan paino laskenut on jo kilo ja sata grammaa.
 Nyt yrtit olis tarpeeseen, ne kelvanneeko tähän
 vois kumminkin ne lievennystä tuoda edes vähän.
 
 Nyt vielä viskaan sydämeltä yhden hemskin jutun
 kun tulin tänne ehtoolla näin suuren miehennutun.
 Sitä kääntelin ja katselin kuvaani napin pinnas,
 ne siinä loisti seljässä ja moninverroin rinnas.
 Vaan kauvan rauhaa levollist ei mulle siellä suotu
 kun takin matkas varmasti mies oli sinne tuotu.
 Nyt viheriän seinän takaa aloin kuulla kummaa
 naisen vienon viserrystä ja miehen ääntä tummaa.
 Vaan sitten minut äkkäs varmaan nutun omistaja
 eikä tainnut tietää, että tämon naisten maja.
 Hän äänen muutti hirveäks, sen en oo kuullut vertaa.
 Ei liene komennuksia sanellut ensi kertaa.

 Hän uneutti vimmassaan et olin nainen heikko
 ja riehui niinkuin kropiaani ja pahan paikan peikko.
 Ja kuulo, näkö, järki kaikki multa sekosi siellä.
 Kun vihdoin siitä selkenin olin Sepänkylän tiellä,
 mikä mun sinne lennätti, en tiedä sitä nytkään.
 Mutta elkää luulkokkaan, jotta valetta mä lykkään.
 
 Vihani taisi kuohahtaa nyt paljon yli äyrään
 vaan eiköhän tuo naisten homma käyne vähän käyrään.
 Nyt taas jo olen levollinen, vuotan aivan tyynnä,
 kun pian mulle selkiää ken kaikkehen on syynä.
 Jo löytyy nainen joka laki-parakraahvit pohti
 hän,  Luntellin Agnes tulossa on nyt jo Vaasaa kohti.