Kerho-lehteen kirjoitettuja runoja
Naisklubin naiset olivat varsinaisia sananiekkoja. Kerho-lehtiin kirjoitettiin usein asioista ruonomuodossa ja hienoin riimittelyin.
Eräänä torstai-iltana oli Kerho-lehteen
kirjoittava henkilö pitkästynyt ja päättänyt käydä itse Naisklubilla katsomassa
ompeluseurajoukkoa. Siellä oli ollut hieman riehakas tunnelma, joka oli vain
yltynyt. Kuinka ollakaan, joku oli alkanut soittaa pianoa ja niinpä naiset
olivat pistäneet käsityöt syrjään ja aloittaneet tanssimisen. Pareittain
tanssivien ohella osa oli pyörähdellyt yksinkin. Kirjoittajan ihmetellessä ja
aluksi paheksuessa riehakkuutta hän sai kuulla, että rouvat olivat juuri
päättäneet pitää naamiohuvit laskiaismaanantaina.
Nimimerkki Heta-Leena (Hilja
Blomqvist) kirjoitti runon naamiaisista vuonna 1919:
Naamiohuvin merkeissä
Nyt ilo ompi ylinnä täällä, kun kaikilla on naamarit päällä.
Onhan se aika vitsikäs juttu, kun ei tiedä, onko outo vai tuttu,
jonka kanssa saa keskustella ja ehkä vähän kuherrella.
Saahan toki sitäkin harjoittaa, jos onnistuu kauniin toverin valloittaa.
Eihän sitä muuten ole maskeraati tuulella ellei saa vähän edes hullutella.
Pois siis kaikki huonot tuulet, happamat miinit ja nyrppä huulet.
Kenkään ei saa nurkassa murjottaa, se kovin toisia orjuuttaa.
Vaan kaikki lattialle pyörimään ja yhteen joukkoon hyörimään.
Ilta ompi lyhyt, aika entää, linnun siivin viisarit lentää.
Ilon murunen itsellemme suokaa.
Ehkä huomenna jo kukin huokaa
tämän elämän nurjaa puolta, joka antaa meille niin paljon huolta.
Siis ilo olkoon ylinnä täällä, kun kaikilla on naamarit päällä!
Maaliskuun alussa vuonna 1926
pidettiin klubilla naamiaiset. Tilaisuudesta kirjoitettiin seuraava runo:
Naamiaiset
Puheenjohtaja valaistuna esiintyi, puku siro, suora, kesäinen.
Jalkineet ja päähinekin samoin.
Muoto musta vain vierastamaan sai
kaikkein tutuimmankin naapurin.
Laululintu lihava, ääni sull on ihana.
Sitä usein kuulla saa kerhottaret illoissaan.
Siitä kiitos kaikukoon!
Oli oikein roikales mies.
Mistä joukkoon tulla hän ties
Silmät suuret suitsirenkaat, vino suu ja takku tukka
Tuskin niitä tahtoo kukaan . . . .
Tietää miehestä, mi suuriruutuisena esiintyi.
Pari pulskaa sotapoikaa, meripoikaa.
Tyttöparveen paiskaiksen.
Vienti kovaa, vauhti vinhaa.
Tyttölasten pyöräykset potrain poikain povella.
Pitsiniekka, pörröhäntä, pitsimyssy, pitsipöksyt.
Pitsistä on puhekin. Toiste taasen tarvittaissa.
Oiva on ollut emäntä, Muija vallan parastsorttii…..
Ikäneito vanhanaikainen. Ilmestynyt nykynaisten pariin.
Hameessa on mittaa, levyä.
Peittää pikku piian päästä jalkoihin.
Ranskalainen kaunis kavaljeeri. Pitsikaulus, polvihousut, siro.
Takki istuu vartaloa myöten.
Eksynnä on savolaisten sekaan.
Sikspä tuijottaakin tunteakseen.
Toiseen savolaiseen, äijä pahaan, joll´ on pieksusaappaat vaaleaiset.
Asu muukin kotitanhuvilta.
Kaikki villat kotilampahilta, joista muija kutoi ilman rahaa
äijällensä pyhäpuvun oivan.
Kengät kä´essäkepsutellen. Sukkasissa sipsutellen,
ettei mamma kulta kuulis….
Melkein luulislapseks neekerin, kun vaatetta niin vähän yllä.
Mutta hänet tuntee sentään kyllä,
kun vaan tarkkaan katsoo – Elinin.
Hulda-rouva, huntu hartioilla.
Heilahteli muitten mukahan:
Väsyttyään istui pöydän ääreen.
Vanhain joukkoon salin nurkkahan.
Helmi-rouva heilahteli ahkeraan.
Valkoisessa, väljäss´ asussaan.
Vaan, kun sitten hiki valui virtanaan
Piti vilvoitella tuolillansa.
Älä sinä Pärkkreeni pahastu, vaikka hame on yllestokaastu.
Housut ja takki sull´ oli yllä.
Vyökin vankka – se muistetaan kyllä.
Kolmetoista, tuo onneton luku.
Lie vaikuttanut, ett´ vaihtui puku.
Pikku – poika pikkarainen.
Paukutteli asettansa, hyppäs, loikkass minne vainen,
Pöllytteli savujansa.
Ilmestyipä illan mittaan. Kirjavan seurueen sekahan.
Apollon poika, pitkä, pulska.
Naisia hän nauratteli, ahkerasti tanssitteli.
Savu seuras kintereillä.
Seuralaisna kolmantena.
Kaikkihan sen nähdä voi, ett´ on lainavaatteet yllä
tällä arvon rouvallamme.
Silti kotiin päästää voi ihan kunnialla kyllä,
poliisia pelkäämättä.
Meijän ehtoisa emäntä
Roima – raita puvussansa –
Kulkee kyltti kynsissänsä.
Kukapa ei tuntis häntä
Ilman tuota tunnustetta?
Pikkuinen piian pampukka
Seurasi issäänsä Iisalmelta.
Lipokkaat, liinat, asukin sama.
Kuin savolais – tytöillä kotona
Outoa otusta niin kummasti kahtoo . . . . .
Viimeinen vielä jälellä, punainen puku hänellä.
Siinä taivaan tähtitarhat,
kuut ja auringotkin armaat.
Loistaa edestä ja takaa.
Poimuloista väljän viitan.
Klubin rahastaja vakaa,
hallitsija kaiken riistan
sen sisässä sipsuttavi.
Samoista naamiaisista 1.3.1926 oli kirjoitettu myös laulu:
Pieni veisu kerhottarista
Oi, kuinka nyt on hauskaa,
kun maskeraadit on.
Ja kerhottaret tanssii, ja miel´ on huoleton.
Päällänsä puku korskee, kasvonsa kaunihit,
Somasti jalka nousee, silmänsä säihkyvi.
kertosäe:
Vaasan Naisklubilla hei, Vaasan Vaisklubilla hei.
Täällä karkelo käy, vaikk´ ei miehiä näy.
Täällä naurut ja laulut vaan soi.
Katsokaas Hilja rouvaa, hän tuolla kuljeksii.
Katsellen kanojansa, ne onko tallella.
Kun ilta pimeneepi, saa tähdet syttymään.
Sois siipienä suojaan parvensa kykkimään
kertosäe: Vaasan jne.
Kas tuolla Fiia Kangas sulosti hymyää
Ja pulska Hulda rouva ahkeroiden myhäilee.
Ja tuolla Tyyne Kronlund yljästään kukertaa.
Ja nauramaan saa kaikki lystillä jutuillaan.
kertosäe: Vaasan jne.
Ja Hanna-rouva hyvin, ”Kerhoamme” toimittaa.
Hän kyhäileepi kovin, hienoa ja sopivaa.
Ja Ester-rouva hänkin, parastaan antaa vaan.
Näin klubi saapi sekin, kukkia ja koreaa.
Kertosäe: Vaasan jne.
Kirjaston Saimi hoitaa, et´ on aivan nautinto.
Kesällä hälle loistaa Italian aurinko.
Ja Nederströmin Mari, hän kirjat lainailee.
Ja kerhottaret muutkin sanaa he viljelee.
Kertosäe: Vaasan jne
Ne Klubin arpajaishommat, ne toki ohi on.
Oi kiitos Helmi mamman, hän on nyt huoleton.
Noin sitä vetää kukin kortensa kekohon.
Voimassa pitää Klubin, sopuhan somaa on.
Kertosäe: Vaasan jne.
Koti ompi meillä oma, jota Hilma hoitelee.
Hän on isäntä soma, talon pyörät voitelee.
Hän pankkiin kerää pennit, talon velat lyhentelee.
Käännellen joka sentin näin kassaa kartuttelee.
Kertosäe: Vaasan jne.
Mutt´ missäs Liina pyörii, kun ääntään kuulu ei.
Hän jo lattialla pyörii, armas – hänet tanssiin vei.
On tunne autuas hällä ja sydän niin oudosti lyö.
Voi, ettei koskaan loppuistää onnellinen yö.
Kertosäe: Vaasan jne.
Klubimme näyttämöllä Saima varmana astelee.
Ja naiset permannolla taiteestaan riemuitsee.
Hän on herra, hän on rouva, hän on renki, piikakin.
Vaan aina yhtä reima, täynn´ on huumoriakin.
Kertosäe: Vaasan jne.
Posket hohtaa, silmät nauraa.
Suoma tuolla kirmailee.
Viehkeänä Anni ja Elsa ylkiänsä silmäilee.
Ylväitä kavaljeerit, Sylvit, Lainat, Hildurit.
Ryhti ompi heillä uljas tyköveto voimakas.
Kertosäe: Vaasan jne.
Ja sentään Maija sorja, ”urhon” ylvään kynkässä.
Hän onko lemmen orja, vai pilako mielessä.
Silmistään ilo loistaa, huulillaan hymyily.
Yljälleen Maija toistaa, lystiä on vehkeily.
Kertosäe: Vaasan jne.
Ritareista ensimäinenElin ompi verraton.
Näyttämöllä lempiväinen, reipas ja huoleton.
Kalpaa hän näyttää osaa, kuten sotur, sankari.
Salassa immet huokaa, voi, kun ois sulhoni.
Kertosäe:Vaasan jne.
On täällä monenlaista, on laihaa, lihavaa.
On lyhyttä ja pitkää, vaan kaikki kauniita.
Tääl´ on mamma lylleröitä, tääll´ on emännän alkuja.
Tääll´ on tyttö tylleröitä ja kaikki vaan valmuja.
Kertosäe: Vaasan jne.
Ja Vaasan Talouskoulu, on paras Euroopas.
Se laihat lihottaapi, lihavat laihduttaa.
Näin tasoitellen kuopat ja kolot kohentain.
Tyyneksi saapi mielet, hymyhyn suupielet.
Kertosäe: Vaasan jne.
Ylinnä Reetta heiskuu, vitamiineja jakelee.
Apunaan Elli leiskuu, kyökissä ohjailee.
Nyt pöytään tuotiin velli, puuro ja putingit.
Juhlaruuat Reetta ja Elli vaasalaisille valmistelit.
Kertosäe:Vaasan jne.
Tämän kaiken alku ja loppu on hento Hiljamme.
Hällä usein kova hoppu yhteiseen iloomme.
Hällä sydän ompi lämmin, ja käsi auttava.
Jokaiselle neuvo, särvin.
Hälle kiitos kaikesta.
Kertosäe: Vaasan jne.
Laulun kyhäilivät: S. J., E. S., R. H., L. B.
